Täällä istuskelen kotisohvalla katsellen hienosti järjestettyjä linnanjuhlia johon meidät kaikki on kutsuttu. Näin koronna-aikana tuo teema "Suomi selviää" luo ainakin minuun uskoa huomiseen. Siihen, että selvitään tästäkin kriisistä ja elämä palaa "normaaliksi". Voidaan taas tavata ystäviä, halata, juhlia matkustella ja muuten vaan nauttia elämästä.

Mun itsenäisyyspäivään kuuluu tosi vahvasti katsella telkusta Tuntematon sotilas ja varsinkin se alkuperäinen versio. En ihaile todellakaan sotaa enkä yleensä tykkää edes sotaleffoista mutta tuo mun on aina nähtävä. Ja toinen mun tapoihin kuuluva juttu on kuunnella "veteraanien iltahuuto". Ja silloin vuodatan suuren määrän kyyneleitä. Jotenkin haluan muistuttaa itseäni siitä, että ilman noita sisukkaita aikansa miehiä ja naisia meillä ei olisi vapautta, omaa kieltä, omaa hallintoa yms. Mun rakkaat isovanhemmat ovat jo nukkuneet pois, mutta kunnioittaen tunnen suurta kiitollisuutta heidän ponnisteluista. Se ei ole todellakaan ole ollut helppoa aikaa. Kaipaan ukin hiljaista viisautta ja mummoni karjalaista iloisuutta. 

Tykkään myös nähdä ystäviä, mutta ajan ollessa tämmöinen, vietin eilisen illan istuen kahden läheisimmän seurassa kuunnellen ihania suomalaisia biisejä, syöden hyvää ruokaa ja vaan nauttien yhdessä olosta. Se tunne, kun joku muistaa jonkun hyvän biisin vuosien takaa ja olit unohtanut sen olemassa olon. 

Muuten halusin tulla tänne blogiin piipahtamaan ja kertomaan, etten ole unohtanut teitä ja tätä kirjoittamista. Mulla on vaan ollut elämäni rankin kuukausi, joten siksi ollut hiljaista näiden postausten suhteen. Mutta niistä myöhemmin lisää. Olette rakkaita ja ihanii. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille ja hyvää alkavaa työviikkoa. Kohta on jo joulu ja saa taas vaan olla.