Erään auton tarina!

 Kaikkihan tietää, että mulla on retkeilyauto jonka ostin pari vuotta sitten uutena. Sillä olen ajellut kaikki ajoni niin arkena kuin reissussa. Noissa karavaanivehkeissä on vaan se huono puoli, että niiden arvo laskee ajettujen kilometrien mukaan liian nopeasti. Mulle on kertynyt kahden vuoden aikana mittariin noin 50 000 kilometriä, joten pisti mietityttämään. 

Aloin katselemaan itselleni uutta "kauppakassia". Kriteereinä oli halpa (eli vanha), ei liikaa tekniikkaa ja että Urkin kanssa kurakeleillä ei stressaa lika ja kura. Ja Urkin piti mahtua istumaan suhtsuorassa peräluukussa. Sellainen löytyikin kesäkuussa -21 Kotkasta. 

Suzuki Grand Vitara. Vuosimallia 1999..... Oikein mun eka neliveto ilman suurempia hienouksia. (tai siis ainakin niin luulin). Ai että sitä nostalgista fiilistä kun ajelin sillä kesähelteellä. Tulvi muistot teinivuosilta, kun kuuma aurinko poltti ikkunasta farkkujen läpi jalkoihin ja ei voinu pitää ikkunoita auki kuin taajamissa ajellessa. Vaihdoin työmatkalla usein moottoritien pienempiin polkuihin ja en kiirehtinyt. 

No sitä riemua ei kestänyt kauaa. Noin kahden viikon huristelujen jälkeen se mokoma jätti mut ja Urkin koirapuistoon. Ei lähtenyt millään käyntiin. Ei muuta kuin hinuri paikalle ja auto korjaamolle. Mulla ei ole ollut paljoa kokemusta noista korjaamoista kun uudehkoja autoja olen ajellut, joten valitsin sen minkä ohi olin ajanut ja ainoa jonka tiesin läheltä löytyvän. Siellä alettiin tutkia vikaa. Alussa lähti joka toinen päivä käyntiin ja joka toinen päivä ei inahtanutkaan..... Vika ajonestolaitteessa...En edes tiennyt että siinä semmoinen hienous on. Sanoin että ohittakaa se. Jos joku sen varastaa niin se varastaa todellakin tarpeeseen.... Vaan eipä ollut se homma ihan yksinkertaista... Välillä auto oli umpihangessa, välillä sisällä korjaamossa ja aikaa kului... 7 kuukautta........

Kunnes nyt viikolla yksi ihana korjaaja päätti vian selvittää. Jäi ihanuus työajan jälkeen tutkimaan, purkamaan yms.... johto kerrallaan meni ajoneston läpi ja voih. Vika löytyi. Oli yksi johto tinaamatta jostain..(kyllä mulle se selitettiin mutta oon niin huono noissa teknisissä termeissä). Nyt 7 kuukauden jälkeen auto lähtee käyntiin ja liikkuu. Vaihtoi vielä talvirenkaat alle. Se mitä tää lysti maksoi, ei ole vielä selvillä, mutta ei silläkään varmaan ole kiirettä....... Nyt vielä ens viikolla katsastamaan ja sit baanalle..... Kyllä kärsivällisyys palkitaan. Ai että..... Ja eihän sitä Roomaakaan päivässä rakennettu.....

Hyvää Uutta Vuotta 2022!

Täällä mie istun sohvan nurkassa. Telkkarissa menee Martin Beck, Sjövallin ja Wahlöön lahja ruotsalaiseen dekkarimaailmaan. Uusinta ties monennen kerran, mutta kiva katsoa kuitenkin.

 

Vuoden eka päivä ja mietteissä on ollut tuo mennyt vuosi. Jotenkin vaikea muistaa viime vuoden tapahtumia, koska tän helvetin poikkeusajan takia kaikki on jotenkin yhtä sumua kaksi vuotta. Rankkaa tää on ainakin ollut. Olen tutustunut vähän uusiin ihmisiin, vaikka sosiaalinen elämä on ollut melkein off-tilassa tuon covidin takia. Olen pettynyt muutamiin ihmisiin. He ovat olleet mun edessä aivan mahtavia, mutta kun selän kääntää niin huh huh.... Ei siitä sen tarkemmin, mutta olen huomannut vaistojeni olevan sen verran usein oikeassa, että se on ainoa mihin luotan täysin. Olen sairastunut masennukseen tai työuupumukseen (oireet aika samanlaisia) ja hakenut apua. Nyt olen päässyt tutkimaan päätäni, elämääni ja mieltäni terapiassa ja se on todellakin auttanut. Olen tullut vahvemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi. Olen löytänyt ajatusmaailmaani syvällisyyttä jota en aiemmin jaksanut kaivaa itsestäni. Paljon on vielä edessä mutta olen oppinut karsimaan elämästäni asioita ja ihmisiä. Hyvänä puolena tässä on se, että ystävät joita on ollut ja joita on tullut kahden vuoden sisällä, heistä on tullut läheisempiä ja rakkaampia mulle. He ovat aivan superihania ja onneksi olen sen myös heille kertonut. 

On ollut myös surua. Hautajaisia, joihin ei ole voinut osallistua rajoitusten takia. On myös koronaan sairastuneita. Osa sairasti alkuaikoina ja joutuivat käymään läpi helvetin. Osa sairasti rokotusten jälkeen pienemmillä oireilla. Ja suurin osa mun ystäväpiiristä on elänyt tämän kaksi vuotta väistellen ihmisiä ja laittaen oman elämänsä "varikolle". Ovat olleet ns. vastuullisia kansalaisia odottaen samalla että tää aika ois ohi ja pystyisi taas elämään normaalisti. Toivokaamme, että tämä uusi vuosi toisi meille sen vanhan normaalin ajan takaisin.

Yöllä rakettien räiskyessä tunsin silti suurta onnea ja toivoa tulevasta. Vaikka joulu meni koronakaranteenissa ja hirveessä flunssassa annoin itselleni luvan haaveilla tulevasta. Mulla on paljon tekemättä ja kokematta. Elämänilo on taivaallinen tunne. Se sysää syrjään kaiken tuon negatiivisen mietiskelyn tuoden tilalle naurua, iloa.... Jotenkin vuoden vaihtuminen antaa meille "uuden alun". Sellaisen oman elämän välietapin. Saa tutkiskella, mikä on hyvin ja mitä haluaa elämässään muuttaa saavuttaakseen mielenrauhan ja onnellisuuden tunteen. 

Näin syvällisesti haluan toivottaa teille kaikille mahtavaa uutta vuotta. Tehdään yhdessä tästä vuodesta mahtava. Nähdään, soitellaan, toteutetaan haaveita tai ollaan vaan ja nautitaan. Ootte ihanii