Ja se ihmisten käyttäytyminen tuolla kaupoissa. Huh, huh..... Vessapaperit vietiin käsistä ajattelematta sitä vanhusta jolla ei ollut mahdollisuutta lähteä sitä etsimään kauempaa. Ihmisten itsekkyys sai mut tosi surulliseksi. Sitten tuli näitä etätyöläisiä hengailemaan kauppaan kun kaikki muut paikat oli kiinni. Jep,jep... Ja kun huutelin niistä turvaväleistä niin olin ilonpilaaja, kun uskalsin muistuttaa poikkeusajasta.
Vaan nyt ovet ovat auenneet ravintoloihin, kahviloihin, museoihin ja pääsee harrastamaan muutakin kuin kaupassa käyntiä. Elämä voittaaa sittenkin. Vai oliko tämä vain alkusoittoa tulevalle? Sitä en tiedä, mutta oli se ihana tunne, kun pääsi Shellin baariin juomaan kupin kahvia. Ai että. (Istuin kyllä tyhjällä terassilla ja nautin kauniista auringonlaskusta)
Vaan minut tuntien yritän kääntää tämänkin poikkeusajan positiiviseksi kokemukseksi. Oli aikaa ajatella omaa elämää ja ihmisiä joita ympärilläni on. Miettiä mitä haluaa loppuelämältä ja mikä on todellisuudessa tärkeää. Ja vastaus oli helppo. MINÄ olen tärkein omassa elämässäni. Minun toiveet, haaveet, tunteet. Minun oma elämä on tärkeä. Olen aina ollut se kiltti ihminen, joka laittaa toiset ihmiset ja heidän toiveensa ja halunsa itseni edelle. Halunnut uskoa toisista pelkkää hyvää näkemättä niitä huonoja puolia. En sano, että se olisi paha asia, mutta jos siinä unohtaa itsensä..... Nyt olen luonut katseeni tulevaan ja yritän nauttia tästä kallisarvoisesta elämästä täysillä. Huomioin nallet ikkunoissa ja tennarit taivaissa. Annan ystävyyssuhteille mahdollisuuden ja jos huomaan ystävyyden olevan yksipuolista, teen vaikeita ratkaisuja ja päästän irti. Ja mulla on ihana koira, joka pyyhkii kyyneleeni, jos tulevat valintani tuottavat mulle surua. Haasteita tähän seesteiseen elämään on mutta se on sen arvoista. Saa nähdä mitä elämällä on mulle vielä tarjottavana sillä elämä on lyhyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti