Täällä taas!

Täällä mie istun sohvan nurkassa, kuuntelen Kaasukeisarin tiktok-liveä nauttien hyvästä musiikista ja mulla on hyvä olla. Viimeisestä postauksesta on kulunut melkein kaksi vuotta ja elämä on ollut välillä aika tuulista.

 Paljon on tapahtunut. Olen opiskellut itselleni uuden ammatin eli olen nyt kuorma-autonkuljettaja ammattipätevyyksillä. Koulutus vei koko viime talven ja kevään eli 7 kk mun elämästäni, mutta olen hiton ylpee C-kortista. Työauto tosin on paku, koska reitti millä ajelen sisältää niin ahtaita paikkoja, ettei sinne ole kuorma-autolla mitään asiaa.Mutta pääsin ajelee myös tämmöisellä ihanuudella...

(Sorry kuvan laatu mutta tämä ei pyöritä videoita)

Myös suuri suru tuli mun elämääni. Mun ihana isäni nukkui pois tapaninpäivänä...... Se oli mulle suuri shokki. Hautajaispäivänä oli -35 astetta pakkasta ja ei tuntunut missään hame päällä isää saattaessa viimeiseen lepopaikkaan. Ja arjen koittaessa alkoi asunnon tyhjennys, koulu ja paluu arkeen.Yhtäkkiä joutuu surun keskellä hoitelemaan asioita joista ei ymmärrä mitään. Hommaamaan oikeusapua perunkirjan tekoa varten, soittelemaan laskujen lähettäjille yms. Rankkaa aikaa todellakin. Lohtua toi kesäkuussa isän muistokonsertti jossa esiintyi Anna Hanski. Samalla jatkui isäni hyväntekeväisyyskonsertti, jossa kaikki tuotto meni KYKS (Kuopion yliopistollisen keskussairaalan) lasten syöpäosastolle. Isäni järjesti sen 22 vuotta (koronan takia 2 vuotta jäi välistä) joka kesä ja keräsi varoja lapsille yli 300 000€. Onneksi hyväntekeväisyys jatkuu uusin ihanin voimin. Mulla on vaan välillä niin hirvee ikävä.....

Äidilläni taas todettiin alzheimer ja se on edennyt aika nopeasti. Odottelen päätöstä väestö- ja digikeskukselta, että kelpaanko äitini edunvalvontavaltuutetuksi. Se on surullista, kun äitini välillä unohtaa, että kuka minä olen. Näitä miettiessä olen oppinut, että elämä on tässä ja nyt. Jos haluaa toteuttaa unelmia, niin se pitää tehdä nyt eikä sitku.... Koskaan ei tiedä milloin on liian myöhäistä. Ehkä tämän oivalluksen takia mulla on nyt hyvä olla. Pakotan itseni eteenpäin ja ottamaan riskejä. Menemään sinne "ei mukavuusalueelle" ja nauttimaan matkasta kohti unelmia.

Tässä tämmöinen pikainen kuulumisten kertominen. Lisää noista unelmista ja elämästäni seuraavalla kerralla. Toivottavasti siihen ei mene kahta vuotta. Ainakin yritän todella aktivoitua tän blogin suhteen, sillä tarvitsen tätä ja teitä lukijoita. Tarvitsen tukea ja vinkkejä tulevaisuudessa. Kaipaan teitä todellakin. Nyt alan taistella noiden kuvien kanssa.......

P.S. Mut löytää muuten Tiktokista nimimerkillä "levotonkulkuri" jos haluatte seurata enemmän. Olette ihanii.......